2.10.2014

FARTING IN BARCELONA

Jos joku ei vielä tiedä niin meikäläinen rakastaa hienoja graffiteja ja mulle on kehittynyt jonkinlainen pakkomielle räpsiä kuvia lähestulkoon aina kun sellaisia eteeni sattuu. Olenpa useasti suunnannut ystävieni kanssa ihan vartavasten kuvailemaan esimerkiksi Suvilahteen koska sieltä niitä katutaideteoksia löytyy. Eipä tullut poikkeusta sääntöön Barcelonassakaan. Olimme Ninan kanssa bonganneet aivan hotellimme vierestä pienen alueen missä sijaitsi jonkin verran päheitä graffiteja. Toinen päivämme Barcelonan sykkeessä alkoi sieltä ja suuntasimmekin sinne heti aamusta heitettyämme aamupalan nassuun. Pistimme kuulkaa ihan pienimuotoiset photoshootit pystyyn ja tavoitteemme oli saada molemmista ainakin yksi hyvä kuva jotka kelpaisivat uusiksi profiilikuviksemme naamakirjassa. Heh, kuulostipa kerrassaan teiniltä. :D

Edellinen päivä oli sään puolesta hieman viileä mutta tämä päivä oli aivan toista maata. Mä hypin riemusta koska pääsin kiskaisemaan jalkoihin uudet shortsit jotka tilasin Topmanilta hieman liian myöhään enkä ehtinyt käyttää niitä kesällä. Myös uusi t-paita Bershkasta pääsi ylleni.

Asiasta kukkaruukkuun. Mä en ymmärrä miten mulla voi olla niin huono tuuri graffittien edessä otettujen kuvien kanssa. Kerran olin kaverini kanssa kuvailemassa graffitiseinän edessä ja juuri sen parhaan kuvan kohdalla naamani vieressä luki isoilla kirjaimilla "paska". Noh, tämän postauksen ensimmäinen kuva on mielestäni todella hieno mutta satun seisomaan juuri maalipullon edessä ja katsokaapas mistä se spray-tuulahdus lähteekään, haha. Tietenkin tällaiset asiat huomaa vasta jälkeenpäin. Mikäli pistäisin pystyyn taidenäyttelyn, olisi tuon kuvan nimi mitä luultavimmin "pieru Barcelonassa."

kengät Converse / shortsit ja aurinkolasit Topman / t-paita Bershka / farkkuliivi Zara

Vielä on luvassa mahtavia kuvasia Barcelonasta. Se mitä toinen päivämme piti sisällään ja minne matka jatkui graffitti-photoshootin jälkeen selviää seuraavassa osassa. ;)
 
TO BE CONTINUED..
 
 

4 kommenttia:

  1. Aahhahhah ei vitsi tuo eka kuva :'D Noista jää ainakin hauskat muistot vaikka aluksi ärsyttäiski!

    VastaaPoista
  2. SAIRAANSIISTI toi kettukuva!!! Ja sun shortsit :´´)

    VastaaPoista